SOY Sihteeri Mika Paavola, sihteeri@soy.fi
PL 49, 00501 Helsinki,

Suomen Selkätutkimusseura

Selän sairauksien ja vammojen hoito on ennen nykymuotoisen hoitokäytännön kehittymistä ollut yleislääkärien ja kirurgien vastuulla. Vanhastaan on myös kansanparantajien rooli monimuotoisten kiputilojen hoidossa ollut merkittävä. Varhaiset kirurgiset hoidot, kuten Hibbsin ja Albeen 1911 esittämät selkärangan jäykistysleikkaustekniikat, liittyivät etupäässä tuberkuloosin ja muiden luutulehdusten jälkitilojen hoitoon. Tärkeän virstanpylvään muodosti 1933 Mixterin ja Barrin esittämä välilevytyrän leikkausmenetelmä. On merkillepantavaa, että Wille Waris esitti tätä aihetta käsittelevän suomalaisen väitöskirjansa jo 1948 siitä huolimatta, että välissä oli ollut toinen maailmansota. Väittelijän kriittistä asennetta osoittaa kirjallisuusluettelon mottona ollut toteamus "joka kaikkia kirjoja uskoo, ei nuoratta kuole". Suomalaisen selkätutkimuksen varhaisesta tuotannosta mainittakoon edelleen Walter Edgrenin ja Lars Hagelstamin tutkimus lannerangan juveniilista osteokondroosista sekä Lars-Erik Laurentin 1958 julkaisema spondylolisteesitutkimus, jonka jatkeena myöhempi koulukunta on tehnyt tähän aiheeseen liittyvää kansainvälisesti tunnustettua tutkimustyötä. Laurent oli laajasti arvostettu ja kunnioitettu tutkija ja esimies, jonka mm. Alf Nachemson kerran kutsui esitelmöimään Ruotsiin perusteenaan, että "joku esiintyjistä sanoisi jotain järkevääkin". Anders Langenskiöldin johtamat ja mm. Jarl-Erik Michelsonin suorittamat kokeelliset skolioositutkimukset 1960-luvulla vahvistivat edelleen suomalaista osaamista selkätutkimuksen alalla.

Selän sairauksien merkitys nousi esille 1960-luvulta alkaen kaikissa teollisuusmaissa niiden aiheuttamien sairauslomien ja eläkkeiden sekä näistä seuranneiden kustannusten nousun vuoksi. Vuonna 1974 perustettiin International Society for the Study of the Lumbar Spine (ISSLS). Perustamisessa aktiivista roolia esitti ruotsalainen Nachemson, joka on myös ollut keskeinen henkilö selkätutkimusta voimakkaasti stimuloineen Volvo-palkinnon aikaansaamisessa seuran yhteyteen. ISSLS perustettiin alusta alkaen yhdistämään kaikkia selkätutkijoita erikoisalasta tai ammatista riippumatta, ja monet fysioterapeutit ovat olleet merkittävässä roolissa seuran toiminnassa ja tutkimustyössä.

Myös meillä herättiin havaitsemaan ongelman taloudellinen ulottuvuus mm. siten, että Kalevi Österman kutsuttiin Sitran perustaman työryhmän puheenjohtajaksi. Tämä ryhmä julkaisi 1979 tutkimus- ja hoito-ohjelman "Lanne-ristiselän kiputilat". Suomessa alkoi keskustelu oman seuran perustamisesta käydä 1980-luvun alussa. Silloin mm. Invalidisäätiössä ja Työterveyslaitoksessa sekä Kansaneläkelaitoksen Kuntoutustutkimuskeskuksessa alettiin suunnitella yhteisen keskustelufoorumin aikaansaamista. Esikuvana oli tietystikin ISSLS, jonka jäseneksi ensimmäisenä suomalaisena hyväksyttiin jo silloin merkittävää selkätutkimusta aloittanut ja sittemmin maineikkaan kansainvälisen uran tehnyt Tapio Videman. Hän oli myös aktiivinen oman yhdistyksen aikaansaamisessa ja käynnistämisessä.

Myös meillä haluttiin lähteä moniammatilliselta pohjalta ja pyrittiin saamaan aikaan seura, joka yhdistäisi kaikkia aiheesta kiinnostuneita. Seuraan haluttiin koota koko selkään liittyvä tutkimus, joskin lanne-ristiselän osuus oli merkittävin. Samanaikaisesti tapahtunut fysiatrisen tutkimuksen ja hoidon aktivoituminen sai aikaan sen, että fysiatreilla on ollut tärkeä rooli seuran toiminnassa. Myös Suomessa pitkälle kehitetty epidemiologinen tutkimus on löytänyt tärkeän alueen selkäsairauksista.

Suomalaisen Selkätutkimusseuran perustava kokous pidettiin Invalidisäätiön ortopedisen sairaalan tieteellisessä kirjastossa 16.3.1984. Kokoukseen osallistuivat Juhani Soini, Mikko Poussa, Österman, Heikki Vanharanta ja Klaukka. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Soini ja sihteeriksi Timo Klaukka. Seuraan pyrkivältä jäseneltä edellytettiin aktiivista selkätutkimuspanosta ja sen osoituksena seuran kokouksessa pidettävä esitelmä. Kokouksen jälkeen pidetyllä illallisella juhlaesitelmän piti Duncan G. J. Troup aiheenaan Lasèguen testi. Myöhemminkin seuran kokouksien yhteydessä on aina ollut tapana nauttia iltapala "vatsalihaksien vahvistamiseksi". Selän sairauksien operatiivista hoitoa aktiivisesti kehittänyt Soini menehtyi pahanlaatuiseen sairauteen kesken parhaan työkautensa, mutta hän ehti jättää pysyvän jäljen seuran toimintaan.

Seura on keskittynyt levittämään tutkittua tietoa selän sairauksista kotimaassa, ja siinä tarkoituksessa se on järjestänyt omien kokouksiensa lisäksi lukuisia koulutustapahtumia erityisesti Lääkäripäivien yhteydessä. Toisaalta seura on kannustanut jäsenistöään liittymään kansainvälisiin tiedeyhteisöihin. Lukuisat seuran jäsenet ovatkin esittäneet tutkimustuloksiaan ISSLS:n kokouksissa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä, ja toisaalta ulkomaiset tutkijat ovat vierailleet seuran kokouksissa. Tällä hetkellä kymmenen seuran jäsentä on myös ISSLS:n jäseniä, mikä osoittaa, että Suomi on näin mitattuna selkätutkimuksen alalla suurvalta. Osoituksena suomalaisen selkätutkimuksen nauttimasta arvostuksesta ISSLS antoi 1995 vuosikokouksensa järjestämisvastuun suomalaisille jäsenilleen. Paikallisina isäntinä toimivat Kalevi Österman ja Hilkka Riihimäki, ja seuran jäsenet osallistuivat eri tavoin tämän kokouksen järjestelyihin. Tämä Helsingissä Marina Congress Centerissä pidetty kokous on ilmeisesti tähän mennessä kansainvälisin Suomessa pidetty selkätapahtuma.

Seura päätti 1986 palkita parhaan selkätutkimuksen vuosittain jaettavalla palkinnolla. Näihin asti palkinnon on lahjoittanut Camp Scandinavia Oy. Vuodesta 2000 alkaen Searle Fennica/Pfizer Oy toimii lahjoittajana. Palkinnon suuruus on 10 000 markkaa ja samalla on jaettu parhaasta esitystavasta pienempi palkkio, jonka tarkoituksena on kohentaa julkista esiintymistaitoa. Vuoden 1988 jälkeen seuraavat henkilöt ovat saaneet pääpalkinnon: Ora Friberg, Asko Lukinmaa, Seppo Seitsalo, Videman, Mikko Poussa, Kaija Puustjärvi, Michele Battié, Satu Luoto, Timo Laine, Jouko Salminen ja Maunu Nissinen. Useimmat tutkimukset ovat työryhmien aikaansaamia.

Seura on valinnut neljä kunniajäsentä: Laurent, A. Langenskiöld, Malcom Pope ja Österman. Seuran jäsenmäärä vuonna 1999 oli 70 henkilöä.

mainos