SOY Sihteeri Mika Paavola, sihteeri@soy.fi
PL 49, 00501 Helsinki,

Suomen lastenortopedinen yhdistys

Sana "ortopedia" on alun perin tarkoittanut kasvuikäisten lasten tuki- ja liikuntaelinsairauksien konservatiivista hoitoa, mutta ajan myötä aikuisten ortopedisten sairauksien sekä traumojen osuuden lisääntyminen ja nykyisten hoitomuotojen kehittyminen on saanut aikaan sen, että kasvuikäisten ongelmien hallinta vaatii erityisosaamista, jota voi saada vain tähän alueeseen erikoistumalla. Suomessa alan uranuurtaja oli Fabian Langenskiöld, joka hoiti ennen toista maailmansotaa lapsipotilaita Raajarikkoisten Auttamisyhdistyksen ylläpitämässä sairaalassa ja ryhtyi hoitamaan näitä potilaita 1943 toimintansa aloittaneessa Invalidisäätiön ortopedisessa sairaalassa jo seuraavana vuonna.

Alussa taudinkuvia hallitsivat polio, tuberkuloosi ja raajadeformiteetit, kuten kampurajalka ja lonkkaviat, mutta seuraavina vuosina kehitys, jossa tutkimustyöllä oli keskeinen osuus, johti siihen, että yhä uusia potilasryhmiä voitiin ottaa hoidon piiriin. Keskeisinä vaikuttajina tässä kehityksessä olivat Anders Langenskiöld ja Lars-Erik Laurent. Tutkimuspainotteinen hoito johti monien uusien leikkaus- ja muiden hoitomenetelmien kehittämiseen sekä sairauksien luokitteluihin niin, että leikkausajankohta on voitu ajoittaa oikein ja hoitoaikoja samalla lyhentää. Tässä mainittakoon tibia vara -sairauden luokitus, spondylolisteesin mittausmenetelmä, kasvulevyvamman leikkausmenetelmä ja useat muut kasvuhäiriöiden estämiseksi kehitetyt leikkausmenetelmät. Samanaikaisesti Matti Sulamaa kehitti erityisesti imeväisiän ortopedista hoitoa Lastenklinikassa. Polion ja tuberkuloosin nujertuminen antoi lisää resursseja lasten muiden ortopedisten ongelmien ratkaisemiseen. Viimeaikainen valitettava kehitys, jossa lasten harvinaistenkin ortopedisten sairauksien hoitoa on hajautettu usein näennäistaloudellisin perustein, on toisaalta omiaan johtamaan siihen, että kokemuksen hankkiminen harvinaisten sairauksien hoidossa on entistäkin vaikeampaa.

Lastenortopedian kehityksen vetureina ovat olleet erityisesti Yhdysvallat ja Kanada. POSNA eli Paediatric Orthopaedic Society of North America perustettiin 1980. Vuonna 1981 perustettiin Journal of Paediatric Orthopaedics, joka nykyään on jakautunut siten, että B-volyymi on eurooppalaisten vastuulla.

Euroopassa kehitys on ollut eri maissa erilainen. Pohjoismaissa kehitys on mukaillut lähinnä saksalaista mallia. Alussa hoito annettiin erityisissä raajarikkoisten huoltolaitoksissa, mutta nämä on nykyään sulautettu yleissairaalajärjestelmään. Ranskassa hoito on paljolti ollut lastenkirurgien vastuulla, mutta nykyinen kehitys on lisännyt ortopedien vastuuta alan kehittämisestä. Suomessa kehitys on lähtenyt yleiskirurgien ja yleisortopedien toiminnasta, mutta johtanut vähitellen siihen, että lastenkirurgien vastuulle on toiminnasta siirtynyt yhä suurempi osa. Viime aikoina on yhä useampi kirurgi hankkinut spesialiteetin sekä ortopediassa että lastenkirurgiassa, jolloin koulutus periaatteessa kattaa alueen hyvin. Ensimmäisenä kokonaan lastenortopediaan paneutuneena ortopedina aloitti työnsä Olai Snellman Invalidisäätiössä 1969 ja pian hänen jälkeensä HYKS:n Lastenklinikalla Soini Ryöppy, joka on julkaissut myös alan suomenkielisen oppikirjan.

European Paediatric Orthopaedic Society (EPOS) perustettiin Pariisissa 1982. Suomalainen kytkös eurooppalaiseen yhteisöön syntyi, kun Ryöppy ja Kalevi Österman kutsuttiin tämän yhdistyksen jäseniksi 1983. Maailmanlaajuinen järjestäytyminen on edelleen jatkunut siten, että 1996 perustettiin International Federation of the Paediatric Orthopaedic Societies (IFPOS), joka piti ensimmäisen kongressinsa EPOS-kongressin yhteydessä Madridissa 1998. Pohjoismaisten lastenortopediyhdistysten yhteistyöfoorumiksi perustettiin 1996 Nordic Paediatric Orthopaedic Federation (NPOF). Suomalaisilla oli kunnia järjestää European Paediatric Orthopaedic Societyn kahdeksas kongressi Helsingissä 1989 Ryöpyn toimiessa paikallisen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.

Edellä olevat taustat huomioon ottaen on helppo ymmärtää, että edellytykset Suomen Lastenortopedisen yhdistyksen perustamiselle olivat otolliset, kun 31.3.1990 Ateenassa järjestetyn EPOS-kongressin yhteydessä neljä suomalaisosanottajaa järjestäytyivät pitämään yhdistyksen perustavan kokouksen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Ryöppy, varapuheenjohtajaksi Österman, sihteeriksi Juhani Merikanto ja varainhoitajaksi Mikko Poussa. Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin 1991.

Seuraavana puheenjohtajana toimi 1994-1996 Jari Peltonen, 1996-1999 Kalevi Österman, 1999-2001 Mikko Poussa ja vuodesta 2001 alkaen Juhani Merikanto. Sihteerinä ovat toimineet vastaavasti 1993-1997 Pentti Kallio, 1997-2000 Jarmo Välipakka, 2000-2001 Heikki Österman ja vuodesta 2001 Sari Salminen. Yhdistyksen kunniajäseniksi on valittu A. Langenskiöld, Soini Ryöppy, Erkki Heikkinen, Kalevi Österman ja Timo Parvinen. Ulkomaankirjeenvaihtajajäsenenä toimii Tiit Härma Eestistä. Koska A. Langenskiöldin ansiot lasten ortopedisten sairauksien tutkimuksen ja hoidonalalla ovat voimakkaasti vaikuttaneet alan kehitykseen kotimaassa ja ovat kansainvälisestikin mittavat ja laajalti tunnustetut, yhdistys on päättänyt, että vuosikokouksen yhteydessä voidaan pitää hänen nimeään kantava juhlaluento, jonka esittäjäksi kutsutaan alan kehittämisessä erityisesti ansioitunut kotimainen tai ulkomainen henkilö. Yhdistyksessä on nykyisin 54 jäsentä.

Tarkoituksensa mukaisesti yhdistys on pyrkinyt tukemaan lastenortopedian kehittämistä Suomessa sekä toimimaan alasta kiinnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä. Toimintamuotoja on ollut useita. Yhdistys on järjestänyt vuosikokouksensa Kirurgipäivien yhteydessä syksyisin, ja tässä yhteydessä on järjestetty myös tieteellinen symposiumi usein jostakin erityisteemasta, mutta vapaille esitelmille on ollut myös tilaa. Toinen toimintafoorumi on ollut Lääkäripäivät, aiempi Lääketiedetapahtuma, jonka yhteyteen on useana vuotena järjestetty lastenortopediaan liittyvä symposiumi erityisesti terveyskeskuksia ja yleislääkäritasoa palvelemaan. Usein symposiumi on järjestetty yhdessä jonkun muun erikoislääkäriyhdistyksen kanssa. Kolmanneksi yhdistys on järjestänyt nyttemmin jo perinteeksi muodostuneen syysseminaarin, jonka järjestelyvastuussa ovat vuorollaan toimineet eri yliopistoklinikat. Painopisteenä ovat olleet oman alan erityisongelmat. Vuoden 1999 syysseminaari järjestettiin Unkarin lastenortopediyhdistyksen kanssa yhteiskokouksena Budapestissa.

Kansainväliseen toimintaan on seura paneutunut monin tavoin. Virallisten yhteyksien lisäksi seura on tukenut jäsentensä osallistumista kansainvälisiin koulutustapahtumiin mm. jakamalla apurahoja koulutuksessa oleville jäsenille. Yhdistyksen puheenjohtaja on osallistunut EPOS:n ja NPOF:n kokouksiin vuosittain ja useat jäsenet ovat näissä kokouksissa raportoineet tutkimustuloksiaan. Yhdistys on myös virallisesti, mutta erityisesti jäsentensä työpanoksen kautta osallistunut aktiivisesti Sairaala ORTONin vuodesta 1992 järjestämään The Orthopaedic Summer School "From Childhood to Adulthood" -tapahtumaan. Tämä kansainvälinen seminaari, joka perustettiin aloitteestani lisäämään kanssakäymistä erityisesti Suomen, Pohjoismaiden, Baltian ja muun Euroopan kesken, on saavuttanut vakiintuneen aseman vuosittaisena kesäisenä koulutustapahtumana.

Yhdistys on pyrkinyt vaikuttamaan lastenortopedian erityispätevyyden vahvistamisessa tekemällä aloitteita ja antamalla lausuntoja siitä, miten alaa tulisi vastaisuudessa kehittää. Tässä kuten useassa muussakin yhteydessä on pyritty toimimaan hyvässä yhteisymmärryksessä Suomen Ortopediyhdistyksen sekä Suomen Lastenkirurgisen yhdistyksen, Sulamaa-seuran, kanssa.

mainos